Hei taas kaikki pienet ja suuret ystäväiseni!

Olen täällä taas, teidän kaikkien riesana ja kiusana - syvällä blogimaailman syövereissä.

Edelleenkään en tätä osaa käyttää - pienet hurraat sille, mutta eroon minusta ei pääse. Nih.

Natsimutsi (entinen Äitihirviö) on uusiutunut, vanha elämä on jäänyt taakse ja uusi tullut rymisten tilalle.

 

Mitä Natsimutsille siis kuuluu, on päivän polttava kysymys.

Hyvää - kaiketi. Ei ainakaan kovin huonoa.

 

Nuorempi ipana kasvaa niin että kohina käy. D-elämää takana kohta kolme vuotta.

Mitataan verensokeria, syödään, pistetään, mitataan uudelleen ja toistetaan vähintään kymmenen kertaa.

Pelätään ketoja, hypoja ja hobista. Hamstrataan lansetteja, pistopäitä ja piikkejä.

Veritäpliä housuissa, paidoissa, lakanoissa ja sohvassa. Sitä se d-elämä on, vuoristorataa.

Natsimutsi elättelee toiveita että pääsisimme ensi vuodelle pumppujonoon, helpottaisi edes hiukan tätä rumbaa.

Ipana on myös todellinen lätkäjätkä takatukkineen. Illan liigatulokset osataan ulkoa, kanavapaketista täytyy löytyä vähintään NHL, KHL, CHL, Liiga ja mielellään myös Mestis. Kiekkomies.

Isona kuulemma seuraava Saku Koivu, kovat luisteluharjoitukset ovat alkaneet jo.

 

Isompi muksu on jo reipas ekaluokkalainen. Äidin silmäterä, ja kaikkien kaveri. Joskus Natsimutsi on huolestunut lukutoukasta, joka kantaa harteillaan maailman suuria murheita. Murheita siitä jos koulussa oli rinnakkaisluokan lettipäällä paha mieli. Murheita siitä jos limainen kastemato on liimaantunut kengänpohjaan aamuhämärässä.

Natsimutsin pikkuinen miettii myös paljon sitä miksi on eroperheen lapsi. Miksi Isimies asuu kaukana eikä lukutoukka pääse aina iskälle. Miksi pitää totella Natsimutsin sääntöjä karkkipäivästä ja nukkumaanmenoajoista.

 

Natsimutsi on oma itsensä, ainakin siinä mittakaavassa mitä ajatella voi.

Natsimutsi painaa töitä niska limassa, ja kiukkuaa sitten iltaisin väsymystään kuin pahainen kakara. Ajoittain pyykit kasaantuu, tiskipöytää on vaikea erottaa puurolautasten alta ja kalsareiden kerääminen lattialta tuntuu ylivoimaiselta urheilusuoritukselta. Mutta ajoittain taas kotikolossa tuoksuu ruusut, pöydät kiiltävät Tolun puhtaina ja pyykkikorikin odottaa ahnaasti niitä parittomia sukkia. Natsimutsi herää, pukee, syöttää lapset, kiiruhtaa töihin, kiiruhtaa töistä kotiin, laittaa ruokaa, pesee, tiskaa, imuroi, siivoaa, tekee iltapalaa, pesee tahmaisia tassuja, harjaa hampaat ja menee nukkumaan. Ja toistaa tämän joka arkiaamu.

Vaikkakin täytyy rehellisyyden nimissä myöntää että Natsimutsista on edelleen luksusta se, että kotona on toinenkin Vastuullinen Aikuinen joka myös kantaa kortensa kekoon. Mies laittaa ruokaa, leikkii lasten kanssa ja huolehtii Napoleon-kompleksilla varustetusta rotan kokoisesta koirasta. Tällöin Natsimutsi saa rauhassa keskittyä siihen vaahtomiseen ja paikasta toiseen sinkoiluun. Natsimutsi on ylpeä miehestään joka pelaa pienemmän ipanan kanssa pihalätkää ja katsoo lukutoukan kanssa maratonina Uuno Turhapuroja. Vaikkakin joskus Natsimutsin sisällä asuvan pirrupirun tekisi mieli huomauttaa miehelle altaaseen unohtuneesta puurokupista, tai pyykkikorin laitamilla seikkailevista pyykkikasoista.

 

Ihana kamala arki. Sitä se elämä on.